Yrityksen digitaidot ja yrittäjän digitieto

Sähköiset järjestelmät

Sähköiset järjestelmät helpottavat yrittäjän arkea ja nopeuttavat tiedon liikkumista. Yrityksen tilanteen seuranta ja tulevaisuuden suunnittelu helpottuvat, kun ajantasaista tietoa on saatavissa silloin, kun yrittäjä sitä tarvitsee.  

 

Sähköinen kirjanpito

Taloushallinto on paljon muutakin kuin vain kirjanpito. Aktiivinen taloushallinnon osaaja tukee yrityksen kehittymistä ja auttaa yrittäjää seuraamaan tarvittavia taloushallinnon raportteja. Raporteista ei kuitenkaan ole hyötyä, jos osa kirjanpitoon kuuluvista kuiteista seilaa yrittäjän lompakossa tai kenkälaatikossa koko tilikauden. Pahimmillaan yrityksen taloustilanteen todellinen kuva aukeaa yrittäjälle vasta tilinpäätösraporttia lukiessa. 

Erilaiset, sähköisen taloushallinnon järjestelmät ovat kehittyneet viime vuosina ja monista on saatavana myös helppokäyttöisiä osia siten, että yrittäjän ei tarvitse järjestelmään koskea kuin kirjanpitoaineistojen toimittamisen verran. Ammattitaitoinen kirjanpitäjä hoitaa yrityksen kirjanpidon ja ohjaa yrittäjää suunnittelemaan yrityksen taloutta tulevaisuutta silmällä pitäen, mahdollisimman reaaliaikaisen tiedon avulla. 

Onhan yrityksesi taloushallinto jo sähköinen?

 

Digitalisaatio

Digitaalisuus ja digitalisaatio ovat sanoina vaikeasti ymmärrettäviä, mutta moni arkinen toiminta on jo siirtynyt digitaaliseen maailmaan. Asiointi ja maksaminen sähköistyvät päivä päivältä ja uusia ulottuvuuksia niin asiakkaiden palveluun, yrityksen hallintaan ja johtamiseen syntyy päivittäin. 

Jotta yrittäjän olisi helpompi pysyä mukana digitaalisen maailman kehityksessä, digitaalisen maailman perusteita kannattaa silmäillä myös yrittämisen näkökulmasta. Työterveyslaitos, TIEKE ja TTS Työtehoseura koostivat yrittäjien alkupaketiksi Yrittäjän Digitieto-oppaan, johon linkki löytyy alkaa. 

Tervemenoa tutustumaan!

 

YRITTÄJÄN DIGITIETO: Opas digiajan yritykselle | Työterveyslaitos (ttl.fi)

Tehoa tekoälystä pk-yrityksille! | Haaga-Helia

Muistilista: